OKT Kontioniemi

OKT Kontioniemi

Kontioniemellä järvenrantaan rakennettu hirsitalo on ollut Jukan perheen kotina vuodesta 2018. “Työt ja perhetilanne asettuivat siten, että paluu juurille oli mahdollinen. Tontin löydyttyä kotijärven rannalta oli päätös selvä.”

“Aiemmassa kodissamme oli järjestelmä, joka perustui hituvirtakaapelointiin. Emme olleet siihen kokonaisuuteen tyytyväisiä, joten selvittelin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Valaistussuunnittelijamme suositteli Smartecnon järjestelmää, jossa ei tarvita erillistä kaapelointia, mutta ei kuitenkaan olla langattoman ratkaisun kuuluvuuden armoilla.” Sähköverkkokommunikaation ansiosta sähköasennus ei juurikaan poikennut perinteisestä, mikä helpotti myös sähköasentajan opettelukuormaa.

Smartecnon ohjausten avulla käyttökokemusta saatiin parannettua alkuperäiseen suunnitelmaan nähden käytännön kokeilun myötä. “Arjessa on mukavaa, ettei tarvitse enää saapua pimeään pihaan ja asuntoon, vaan valot saa päälle jo valmiiksi.” Valaistuksen ohjausta arvostetaan muutenkin modernissa talossa, jossa valonlähteitä on enemmän kuin yksi kattovalaisin keskellä huonetta.

“Asiantunteva tuki ja joustava aikataulutus auttoivat viemään perheellemme tärkeän projektin maaliin ajallaan.” Pihapiiri laajenee vielä pihasaunalla ja autotallilla, joiden yhteydessä myös pihavalaistusta lisätään ja tietysti Smartecno-järjestelmää laajennetaan kattamaan näidenkin ohjaukset.